Äitinä olo

on

IMG_4721Nyt taitaa olla liian laaja aihe. Mutta kiteytettynä pari asiaa.

Äitiys on iso asia. Mutta perhe kokonaisuutena on mielestäni jotain suurempaa. Kaikki me – kaikki te. Välillä ei sydän tahdo kestää vaarallisia tilanteita. Ja välillä se meinaa pakahtua silkasta onnesta. Ole siinä sitten viileenä. Yhden ihmisen tiedän, joka sen hallitsee. Se on mun sisko.

Äitiys on jotain, mitä ei saa määritellä. Ei ainakaan ulkopuolelta. Jokainen äiti on lähtökohtaisesti hyvä – huonoja ei ole. Huonoja olosuhteita voi olla. Se ei ole siivoamaton koti tai pesemätön pyykki. Jokaisen äidin perustaitoihin tulee kuulua itselle anteeksi antamisen taito. Mutta silti elämässä sattuu kaikenlaista.

Voi olla, että lapsi joutuu huolehtimaan vanhemmistaan, sehän on luonnollista. Paitsi jos lapsi ei ole omaa elämäänsä edes ehtinyt siiville asettaa. Voi olla, että joku lähtee, poistuu, kuolee. Henkisesti tai fyysisesti. Tänään on monella talous tiukilla, sekin voi tiputtaa raiteilta. Mutta sellaista voimaa tai onnettomuutta en usko olevan, että äidin rakkaus tyystin katoaisi.

Ja sitten tulee muistaa, että myös ne naapurin karmeet kakarat on maailman parhaita, vähintään äideilleen. Kunnioitetaan sitä, me kaikki mahdumme tänne, tähän lähiöön, tähän kylään ja tähän kaupunkiin.

Mainokset

2 Comments Lisää omasi

  1. Kirsi sanoo:

    Sitä on ehkä omassa perheessä ottanut tai sitten saanut roolin, joka pitää palikat kasassa kun jollain muulla ne ei ehkä pysy. Kyllä sitä monenmoista myllerrystä on käyty läpi vaikka se ei aina päällepäin näy.

    -Sisko-

  2. HeliKos sanoo:

    Tiedän, siksi halusin tekstissä sinulle hattua nostaa ❤

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s